Faces of Xuzhou

Kun nyt kerran täällä Kiinanmaalla vielä ollaan niin tehdäänpä loppuyhteenvetona valokuvakunniakierros Xuzhoun kaupungissa, jossa vietin (en viitsi sanoa, että asuin, koska asuminen rinnastuu aina kotiin, enkä minä ko. kaupunkia kodikseni koskaan kokenut) viimeiset kolme viikkoa. Tavoilleni uskollisena tulen taas kerran jälkijunassa ja esittelen 'ajanvietto(ei siis asuin-)kaupunkini' kunnolla vasta kun olen kaupungin pölyt jo kintuistani karistanut. Eli nyt. Israel-blogia lukeneet muistanevat saman ilmiön jo viime kesältä: Kotikaupungistani Tel Avivista kirjoitin perusteellisesti vasta viimeisenä päivänä asuttuani kaupungissa kolmen kuukauden päivät. : )

No mutta, parempi kai myöhään kuin ei milloi... tai nojaa,hmm, tässä tapauksessa olisi ehkä itse asiassa sittenkin ellei jopa huomattavastikin parempi, ettei ollenkaan eikä milloinkaan. Yhtään pätkää en jäänyt nimittäin kyseistä cityä ikävöimään. Miksi? No koska... Xuzhou on (Maaman kokemuksen valossa huom!): Masentava, apaattinen, tyly, tympeä, välinpitämätön, negatiivisenergiainen, epäjärjestelmällinen, yksi järjestyksen ja järjen puutteesta kärsivä kaoottinen sekamelska. Joo, en osaa myydä paikkoja joissa en itse viihdy. Olen kuitenkin sitä mieltä että kaikki maailman mestat ansaitsevat mahdollisuuden. Tässä tulee siis Xuzhoun mahis näyttää parhaat puolensa -tai jos nyt edes ihan vaan puolensa. Ja kyllä, myönnettäköön, löytyi sieltä väriäkin kun naaraamalla lähti naaraamaan ! Kaikkialta löytyy. Kun päättää nähdä.


                                    Tältä näytti Xuzhou Maaman kameran linssin läpi:

 

Nihao? Haloo? Tää ois täällä ja se ois siellä!

Kato tota! Se kattoo mua! Katotaan toisiamme!

***   ***   ***

Kiitos seurastanne jälleen kerran. Mukava kun jaoitte tämän univelkaisen aamun kanssani täällä Shanghain rautatieaseman Starbucksilla. Ai ettette ole? Täällä? Vaan siellä? No mutta. Riittää, että minusta tuntuu, että olette vahvasti läsnä ja kuulolla kun Maama huutaa koti-ikävää. Saavuin tänne, Shanghaihin tänä aamuna yrjöttävän yksinäisellä ja penteleellisen pitkäpiimäisellä yöjunalla edelläkuvatusta Xuzhoun kaupungista. Yöjuna oli semmoinen kokemus itsessään, etten edes vihamiehelleni suosittelisi. 

Kas kun ostin halvimman lipun, johon ei paikkavarauskaan sitten kuulunut. Kymmenen tunnin junamatka vierähti jännittävien paikanvaihtovaiheiden kautta kun asemilta hyppäsi kyytiin väkeä, joiden varaamilla paikoilla istuin. Osa porukasta istuskeli lattioilla, ne joilla ei myöskään ollut paikkavarausta. Vessasta leihahteleva virtsan tuoksu sekoittui harmonisessa tasapainossa tupakanhajuun. Kiinalaisissa junissahan on tosiaan tupakka'vaunu' osimoilleen siinä 'vieterin' kohdalla. Nam. 

Hajuhaittojen lisäksi minua tuijotettiin naamasta naamaan lähietäisyydeltä, lapsi kitisi ja muutama mamma kuorsasi kuin viimeisiä hengenvetojaan vedellen. Asemilla pysähdeltiin sietämättömän pitkiä aikoja kerrallaan, eikä uni tullut kalloon vaikka miten väänsin ja käänsin. Opinpa sen, että maksan jatkossa mieluusti makuupaikan, maksakoon mitä maksaa. Ei ole säästön arvoista istua seuraavana aamuna töttöröönä Starbucksissa pääkoppa tyhjää täynnä, silmien paikoilla löyhien karhunlankojen varassa roikkuvat napit. Ding dongg going going ! 

Näine tyhjäpäineen Maama lähtee jolkottelemaan kohti Soho International hostellia, joka pitäisi tämänhetkisten tietojen valossa sijaita Shanghain ytimessä ja ytimellä tarkoitan ydinturismialuetta, jossa onkin sitten kaikki. Riittämiin nähtävää ja ajantappotekemistä seuraavalle puolelle toista viikolle, joka täällä on tapettava lentoa odotellessa... :> Mutta ei hätää (!!!): Shanghailla oli nimittäin erittäin kauniit kasvot jo ensinäkemältä. Starbucksin kassa puhui englantia ja asiakkaista 30% oli länsimaalaisia. Melkein kun kotiin olis tullut muttei ihan.

                Ja näin minä käpyttelen matkallaani, näin minä läpyttelen matkallaaniii