Kamino Käytännössä

Huh, hoh, oh, saavuin juuri vaellukseni kakkosetapille 28 kilometrin kävelyn jälkeen. Tänään oli kuuma ku Kaminassa! Hellettä piisas (perskeleesti!) ja itikoita puski suuhun (niin maan peevelisti)! Yhtä kaikki, tämän hetkisen etappini nimi on (täytyy ihan luntata): Boadilla Del Camino. Matkaa (Hontanaksen kylästä) tehdessäni hoksasin, että Santiagon vaellus on minulle jo päivänselvyys ja asiat hoituvat kuten oletinkin niiden hoituvan. En olenkaan oivaltanut, että tämän pyhän tien kulkeminen ei ehkä olekaan ihan yhtä iisi yhtälö niille, jotka eivät ole Caminoa kävelleet tai siitä koskaan edes kuulleet. Niin rohkelikkoystävät (rohkeutta nimittäin vaatii kysyä: Mitä helevettiä sää oot tekemässä?!), puolitutut kuin monet tuikituntemattomatkin ovat udelleet minulta seuraavaa: 

Miksi kävelet Caminon? Oletko ihan hullu (Lyhyt vastaus: Olen. Ei tosin liity millään lailla Caminon vaellukseen)? Missä sinä siellä nukut? Mitä syöt? Mistä tiedät oletko menossa oikeaan suuntaan? Mistä tiedät minne pitää mennä? Toimiiko siellä edes WIFI? Käveletkö aamusta iltaan? Miltä päiväsi näyttävät käytännössä, step by step, askel askeleelta? 

                                                  High Five sanoo jalka varjolleen!

I'm so HIGH, sanoo hullu itselleen !

Toinen hullu tai noh, ainakin tälle tielle tullu:

Tää tie. Tätä tietä!

Aionkin nyt avata teille reissuni tarkoitusperiä ja yleisiä, peruselämään liittyviä käytännönasioita yksitellen alkaen viimeisestä: Miltä päiväni näyttävät käytännössä? Mitä täällä tapahtuu ja miten kaikki hoituu vai hoituuko häh täh? Malttamattomille tiedoksi: Hoituu. Hyvin. Helposti. Ihan samalla tavoin kuin perusarki kotona, muttei sinne päinkään vaan juuri kuten perusarki on the road eli reissun päällä.

Itse selvitin asioita hyvissä ajoin etukäteen, liityin facebookin 'Santiago-ryhmään' ja kyselin tyhmiä kyselemästä päästyäni. Lopulta pääsin eroon tyhmyydestäni ja kysymyksenikin alkoivat saada ylleen tietoviisauden sävyjä. Aloin ymmärtää, minne olen lähdössä ja mitä tekemässä. Nyt kuvittelen teidän samaan tilanteeseen, jossa itse olin vielä tämän vuoden alussa ennen kun varasin lennon Barcelonaan ja lukkoonlöin suunnitelmani Santiagon vaelluksesta.

Okei: Oletetaan ettette tiedä mitään. Minä kenties vähän enemmän. Kuukauden kuluttua ehkä jo kaiken tarpeellisen. Nyt paljastan sen vähän, mikä minulle on kahden päivän, 58 kilometrin, yhden alberguessa vietetyn yön ja kahden päivän reissulounaiden ja aamiaisten ja vaeltajiin tutustumisten kautta kertynyt, mikä toivottavasti auttaa teitä pääsemään matkalleni mukaan entistä paremmin, syvemmin, todellisemmin. Siispä; Miten päivät Santiagon tiellä etenevät?

                                                                 ***   ***   ***

                                      Pyhiinvaeltajan  Päivärytmi:

Klo 5.30-6: Maama herää umpiunesta säkkipimeään aamuun. Ulkona kaupunki uinuu yötaivaspeitteen alla kolean kylmässä (n.+8-10c) kapalossaan. Maria hoitaa pesut ja pisut alberguen (majatalon) veskissä, pakkaa loput kimpsut ja kampsut, pukeutuu fleeceen ja tuulitakkiin ja nakkaa rinkan selkään. Adjöö, edessä siintää tie!

Klo 6-6.30: Maama lähtee kävelemään. Linnut laulavat puskissa kuin herätellen aamua uuteen päivään ja hätistellen yötä tiehensä. Puskissa sirkat sirittävät ja tuuli laulattaa puiden lehtien näppäimistöä pehmeillä sormenpäillään. Maama kaivaa taskustaan proteiinipatukan ja mutustaa sen siinä mennessään. (Kiitos Riksun HyväKunto erihyvistä patukoista, joilla jaksaa aamupalaan asti !)

Klo 8-9: Maama pysähtyy aamupalalle. Tässä vaiheessa luontomamma on jo kiskaissut peitteen maiseman yltä ja aurinko alkaa esitellä säteitään kuin primadonna kutrejaan. Tarkka aamupala-aika riippuu aina seuraavan kylän ja siellä auki olevan kahvilan/baarin/kaupan sijoittumisesta kulkuereitilleni. Aamupalaksi yleensä sufee, täytetty kroissant/täytetty bocadillos. Ruoka-teema tulossa myöhemmin...

Matka jatkuu kävellen dippadai...

Klo 11-12: Breikin paikka. Kahvia. Ja hedelmä tai muu joku sellanen suuhunpantava.

Matka jatkuu kävellen tsuppidui...

Klo 1-2: Uusi määränpää ! Hurraa ! Maama etsii alberguen, tekee kodin uuteen sänkyynsä, ottaa pitkän ja hartaan suihkun, hoitaa jalat kondikseen, menee ulos läppärille ja tilaa ruokaaa. Lounasika om nom ja päivän kävelyt kävelty. Voittajafiilis.

Klo 2-> Loppupäivä menee relaten, netissä surffaillen, jalkoja hoidellen, venytellen, vaatteita pesten (niitä kun on mukana runsaat kaksi vaatekerrallista), kylää katsellen (sellasta kävely-vapaata, loppuverryttelymäistä ympäriämpärikäveleskelyä), muihin vaeltajiin tutustuen, kokemuksia jakaen, läppää heittäen ja seuraavaan päivään valmistautuen.

Klo 21-21.30: Unta palloon!

Ja aamulla sama setti alusta ! Ja taas alusta ja alusta ja alusta...

                                                               ***   ***   ***

Tänä aamuna iski hassu tunne, kuin muisto lapsuudesta: Ihan kuin olisin taas lasten kesäleirillä! Sillä erolla, että nyt leireilen ilman telttaa ja leirinuotioita ja pienten sijaan isojen ihmisten kanssa kokoajan edeten, leiripaikkaa vaihtaen. 

                                                    Matkalla seuraavaan leiriin 

              (joka on minulle toinen, tälle kiinalaispariskunnalle kahdeskymmenes):

                            

Ja tiedättekö mikä on kaikkein parasta ? Ai niin. Unohdin. Ette tiedä mitään. Minä tiedän nyt tämän: Parasta on kävellä ventovieraiden ihmisten kanssa rinnakkain tuokion matkaa, jakaa ajatuksia matkasta, elämästä, kaiken tarkoituksesta (ilman sen suurempaa kiinnostusta aiheisiin 'työ, perhe, koulutus'), sitten huikata buen camino, kun siltä tuntuu ja jatkaa matkaa omin päin. Ja sitten, kohdata nuo samat ihmiset uudestaan seuraavan välietapin alberguessa, syödä yhdessä, jatkaa ajatuksia yhdessä siitä mihin 10 tai 20 kilometriä sitten jäätiin, nukkua vierekkäisissä sängyissä ja jatkaa aamulla matkaa omiin aikoihimme, omiin tahteihimme tietäen, että ehkä vielä jollakin etapilla kohtaamme, ehkä emme. Eikä se ole edes tärkeää. Tärkeää on se, että tapasimme ja jaoimme hetken tästä matkasta, jolla on molemmille elämää suurempi merkitys --merkitys, joka vielä odottaa ehkä löytymistään. 

Haa! Luulin jo kadottaneeni tämän miehen (joka oli ensimmäinen bongaamani pyhiinvaeltaja Burgoksen kaupungissa), kunnes, tänään, äijä putkahti eteeni taukopaikalla (tunnistin koska; sillä oli samat housut jalassa ja keppi kädessä! 

                                

                                                       Suosikkikuvani tältä päivältä:

                             

Tämän matkan tarkoitus alkaa avautua minulle hiljalleen. Nyt toisen päivän kohdalla tarkoituksen ovi on vähän enemmän raollaan kuin eilen. Se raottuu joka päivä vähän lisää kunnes retkottaa lopulta edessäni apposen avoinna, niin toivon. Nostan teeman pinnalle kunhan tiedän aiheesta enemmän. Nyt olen vielä tyhmä kuin sisäänajamatta jäänyt vaelluskenkä. Se jättää rakon. Tyhmyys tekee saman. Se pitää vaan ajaa ulos.

                                                                           ***

                                    Maailmaan mä avaraan mennä VOIN vaeltamaan!

                         

                         

                     "Beauty is terror. Whatever we call beautiful, we quiver before it" 
                                              -Donna Tartt: The Secret History