Buen Camino !

Hyvää matkaa, sulle toivotan NÄIN: Buen Camino ! Google kääntäjä väittää sen tarkoittavan 'hyvä tie', mutta täällä Santiagon tiellä se kääntyy: Hyvää Caminoa eli tietä eli matkaa ! Camino=Tie. Santiago De Camino=Santiagon tie. Näin me toisillemme täällä huutelemme, huikkailemme ja heippailemme ohi kulkeissamme: Buen Camino vaan itse kullekin!

                                                  Makee Graffiti: Camino De Santiago

Kanssakulkija kera kepin...

                                         Modernimpi kanssakulkija kera älypuhelimen...

Santiagon tiellä ihmiset ovat yhtä ikään kuin eivät olisi erillisiä koskaan olleetkaan. Buen Camino! kuulostaa korviini aivan siunaukselta. Ventovieraat huomaavat juuri minut, toivottavat minulle hyvää matkaa ja minusta tuntuu kuin ylleni heitettäisiin lämmittävä avaruuspeitto. Buen Camino on siunaus, jonka vaeltajat heittävät toistensa ylle lämmikkeeksi, siunaukseksi, mantraksi, oppaaksi. Siinä on jotain kovin liikuttavaa, koskettavaa, sisäelimistöä lämmittävää. Kävellessämme läpi pohjois-Espanjan pienten vuoristokylien, myös paikalliset morjenstavat meitä kuin vanhoja tuttuja ja toivottavat mitäs muuta kuin Buen Caminoa! Pyhiinvaeltajat ovat täkäläisille jokapäiväistä kauraa niin kuin kaura hevosille. Meikäläisten virta ei lakkaa. Meikäläisiä tulee, tulee ja tulee. On aina tullut ja tulee aina tulemaan. 

                         

                                                                           ***   ***   ***

Takauma: Tämä aamu. Tänä aamuna aurinko nousi (about kello seittemän reik reik) ja maalasi säteillään lämpimäks Burgoksen cityn, sen kadut herätti elämöimään! Vaan tänä aamuna Maama ei herännyt, vaan oli valveilla koko pirun yön (!!!), heräs yöbussista klo 5.30 kun bussikuski päätti pitkän yön työn. Suomeksi, riimittä ja rytmittä lakonisesti lausuen: Otin siis maanantaina yöbussin Barcelonasta Burgoksen kaupunkiin, jonne saavuin aamuyöstä kello viisi kolmekymmentä (bussilippu 38 erkkiä). Kaupunki uinui vielä säkkipimeän peittonsa alla, peiton, jonka raoista viileä tuuli pääsi sisälle puhaltelemaan. Auts. Yh. Hyh. (Voitaisko vaikka ajella tässä jotain kunniakierrosta vielä parin tunnin ajan, kuski rakas?) Ei auttanut itku pyhiinvaellusmarkkinoilla. Niinpä astuin bussista säkkipimeään, tuikituntemattomaan kylmyyteen. Vedin fleecen ja tuulitakin niskaani ja totesin, ettei auta kuin lähteä marssimaan määränpäätä kohti. Nokka kohti keltaisia nuolia hiiohoi!

                                                   Kun aamuyössä yksin vaeltaa...

                         

                                                            
                                                     Voi kaltaisensa kohdata...

                         

Santiagon tie on merkitty keltaisilla nuolilla, joita seuraamalla reitiltä ei voi, ei siis todellakaan voi eksyä. Nuolia näkyy niin kivilohkareissa, puissa kuin piha-aidoissakin, eikä yhtäkään risteystä ole nuoletta jätetty. Kiertelin Burgoksessa tuokion jos tovinkin, niin kaunis oli tuo city katedraaleineen ja muine pytinkeineen. Sitten bongasin jotakin, joka sai minut reppuineni ryhdistäytymään ja pistämään lopultakin jalkaa toisen eteen: Haa, ensimmäinen kanssavaeltaja! Voi sitä riemun hetkeä! Nelissäkymmenissään oleva aussimies reppuineen, pyhiinvaelluskeppeineen ja rinkasta roikkuvine simpuakankuorineen sai tietämättään toimia oppaanani ensimmäisen kilometrin ajan, jotta pääsin jyvälle leivästä, tai siis että jotta löytäisin punaisen langan kerästä.

                                                 Seuraa johtajaa aka keltaista nuolta !

                            

                                    

                           

                            

                                  Ja matkani alkoi niin että näin: Otin askeleen ja toisenkin etiäpäin! 

                                     Ja pakkohan se oli, kun matkaa oli edessä 532 kilometriä....

                           

Lopulta kävi niin hassunhauskasti, että askelia kerty kokonaista 30 kilometrin verran aina Hontanaksen pikkukylään asti (vaikka alkuperäissuunnitelmia tehdessä löyhästi ennakoin, että kilsoja tulisi noin viisitoista per päivä). Täällä sijaitsen siis nyt. Hontanas, oh, ah, uh, äh, ih, haukoin happea kuin kurkusta kuristettuna kylän avautuessani silmieni eteen vuoriston sylistä. Meinasin sanoa Oh My God, mutta pyhällä tiellä ei turhaan lausuta Herrain nimiä. Tyydyin siis kuvaamaan ja kulkemaan suu auki suoraan suureen syliin, jolta kyseinen kylä seitsemän tuntisen kävelyn jälkeen todellakin näytti. Se oli meri pisarassa. Peli palassa. Koko maailma yhdessä vuorennotkossa.

                                Hontanas 0.5 km -Siellä sijaitsee allekirjoittanut Pocahontanas NYT

                              

                                                             Mainostamani ensinäkymä

                              

                                                             ***   ***   ***

Ensimmäisten 30 kilometrin yhteenvetona voin sanoa että: Oli meinaas niin paljon kaikkea että oli ihan läjittäin luontoa, paunoittain perhosia, laatikoittain laululintuja, kilottain kävelijöitä, tukuttain tallustajia, munakennottain maitohappoja, nauloittain nestevajjausta, pinottain puita, peräkärryttäin puskia, konteittain kukkia, tonneittain tuoksuja, ämpäreittäin ääniä, hillopurkeittain hiljaisuutta, altaittain ajatuksenvirtaa, teepusseittain tietä tietä ja tietä, lautasittain lehmänkelloja, keittokulhoittain kirkkoja, kahvikupeittain katedraaleja, hevoskärryittäin hikeä ja bilebooliastioittain Buenooo Caminooooo eli SikaHyvää Tietä Tietä ja Tietä!

Oho, trilogiaksi venähtäneen yhteenvedon yhteenvetona sanottakoon että: Olen sitä mieltä, että jokaiikan ja iivarin (ja ellan ja elviirankin) tulisi kävellä Santiagoon edes kerran elämänsä aikana. 

                                                 Siksi että koska: Maratonikävely on NÄIN kivaa !

                             

                                                  No ei vaiskaan, kun oikeesti ON. Näin kivaa:

Vaikka joskus sitä erehtyykin yliajattelemaan tosiasoita: 

Siis, omg, mul on OIKEESTI edessä vielä 470 kilsaa !

Mutta kyllä, edes kerran on tää katu käveltävä. Täälä löytyy ulottuvuutta. Moni on itse asiassa kävellyt monen monesti. Tapasin matkallani kaverin, joka pyöräili tämän tien viime vuonna ja menee nyt kävellen. Facebookin Camino-sivuston kuuluisuus on eräs yhdeksänkymppinen brittipapparainen, joka on kävellyt Santiagoon sen seitsemänsiä teitä sen seitsemänteen ikään yltäneen elämänsä aikana ja aikoo toteuttaa reissun vielä kertaalleen ennen 'poismenoaan' -lääkärin tiukoista kielloista huolimatta. Tässä matkassa ON siis jotain pientä suurempaa. Sellaista magiikkaa, jota ei voi sanoiksi pukea vielä tässä vaiheessa matkaa (kun edessä on vielä sellainen määrä kilometrejä, jota ei ääneen sanota). Tosi on se, ettei tätä kokemusta voi edes kuviin vangita. Kovasti yritin. Ensimmäisen päivän saldona 300 kuvaa.

Jotta teillä on jotain Asiaa mitä odottaa, lupaan yritän vaatettaa ajatukseni kokovartalopukuun viimeistään Santiagossa. Toistaiseksi tulkintani, analyysini ja hurmosolotilassa tehdyt selontekoni ovat -valitettavasti- silkkaa ajatusoksennusta. Tunnepieruja kaikista rei´iästä ulos, hui hai hyi!

Huomenna matka jokatapauksessa jatkuu... en tiedä minne, mutta etiäpäin niinkuin The legendaarisella mummolla lumessa. Tämä siis, sikäli mikäli jalat vielä nousevat pystyyn ja suostuvat kannattelemaan kokovartalokroppaani seuraavien ja sitä seuraavien ja taas seuraavien 30-kilometristen ajan.

Buennn Camino joka iikalle, sillä tiellä mitä tallaattekin ! Toivottavasti jokaisen jalkojen alla on oma tie, eikä kenenkään toisen.

PS. Oottekos koskaan nähneet parittelevia perhosia ? Ai ette? No ei se mit. Mää näin teidänkin puolesta: