21.8.2014

Breakdown in Beijing

Läksin kattomahan Kiinan muuria, en nähnyt Kiinan muuria, sen sijaan romahin totaalisesti ja tajusin, että olin aivan liian väsy mihkään lomareissuille lähtemähän. Työ ja elämä täällä ja työelämä täällä ovat vieneet naisesta mehut, eikä tässä maassa ummikkona 'lomailu' ja summamutikassa 'seikkailu' auta mehuja palauttamaan. Päinvastoin. Seikkailu täkäläisessä yhteiskunnassa vaatii energiaa ainakin sen verta kuin on pienellä sonnilla, plus lisäksi mahdotonta tarmoa, armotonta sisukkuutta ja loputonta periksiantamattomuutta. Seikkailu maassa, jossa ei ymmärrä mitään eikä ketään ja jossa mikään tai kukaan ei ymmärrä takaisin, imee mehuja mehuisimmastakin klementiinistä. Väsyneenä, peruspohjaärtyneenä tuhatpäisissä ihmisjoukoissa tuhatasteisessa hellesäässä kuljeskelu nostattaa pintaan vaan yhden ainoan toiveen: Miten täältä pääsee pois? Miten täältä pääsee KOTIIN? Missä koti?

Plussana sanoisin sen, että Pekingissä minua ei tuijotettu samalla intensiteetillä kuin Xuzhoussa, jossa jokainen länsimaalainen on kuin tiikeri häkissä. Pekingissä meikäläisiä sikisi kuin kastematoja sateella (ne onki kaikki täällä, TE ootte kaikki täällä!) ja hetkellisesti, väsymyksen sivuutettuani saatoin jopa kokea hetkellistä helpotusta, huojennusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta! Hymyilinkin kai ohimennen valkoihoisille sielunsiskoille ja -veljille, silleen kontaktia hakien. Katseeni sanoi SOS. Auuttakee! Auttoi. Läsnäolossa on voimaa.

Kelasin siinä jossain Starbucks-kahvin (kyllä, Starbucks! Kotifiilisss!) tuottamassa energiapuuskassa, että Peking vois kuin voiskin olla mun juttu (jos nyt pitäis Kiinan sisältä siis lokaatiota valita, eikä valinnanvapaus yltäis niinku muille mantereille asti mikä toki on ihan helevatan realistinen tilannemielikuva). Peking on kuin onkin erinomaisen vahvasti länsimaalaiskiinalainen big big city, joka tuntuu avoimehkolta uusille vaikutteille ja sen verta uudistumiskykyiseltä, että sopinee siellä länsimaalaisen kielitaidottoman tolvanankin kuljeskella, eksyä, etsiskellä ja ehkä joidenkin englannin oppineiden avulla jopa perille löytää. Mutta ei silloin kun pään ja kropan ainoana tarpeena on uni ja mielessä asuu yksinäinen, juttuseuraa, omia ihmisiä ja tuttuja ja turvallisia asioita ikävöivä susi. 

En kuitenkaan ihan yksikseni ihan koko aikaa ollut. Käytin nimittäin perinteiseen tapaani Couchsurfing-sivustoa, jonka kautta löysin majoittajakseni alunperin turkkilaisen, 3.5 vuotta Pekingissä asuneen ja työskenneellen Alin. Ali tekee duunia Volkswagenille ja asuu aivan Shuangjin-metroaseman kupeessa itäisessä Pekingissä. Sinne minäkin siis suunnistin. Metrolla. Ihan itte! Maksoin tosin ensimmäisellä kerralla kolminkertaisen lipunhinnan (6yin=n.80 eurosenttiä) koska masiina söi mun kolikot, mutta anyhow, muuten sujui sujuen! Normaalisti metrolippu kustantaa siis 2 yiniä eli käytännössä ei mitään. Majoittajasta vaan sen verran, että päätinpä (jälleen kerran) majoittua jatkossa vain tyttöjen luona. Yks viaton, riidanhaluton kyssäri silkasta uteliaisuudesta: Mitä te miehet oikein ajattelette ?

                     Tervetuloo! Kiitti mut ei kiitti. Yks päivä mulle ruhtinaallisesti riitti...



                                 Kaik on! On metrokartta, tiketti ja majoittajan yhteystiedot!



 
    Ihmismassaa isolla Iillä. Tarvinneeko ahdistuskohtausta tämän selvemmin selittää?

    Part 1) Pekingin juna-/metroasemalla 





                                  Setällä siinä vähän ruhtinaallisempi kantamus...




    Part 2) Metrossa...


    Hey Londoners ! Lontoolaiset! Täällä on varottava gapseja yhden gapin sijaan ;)



(Kuva: Google Images)

  Ja ensteks turvatarkastus. Ei, kuva ei ole lentokentältä vaan metron sisäänkäynniltä.







Kersalla oli vähän ruhtinaallisempi hätä. Äiskänsä avas potkupuvun haarat ja niin että ipana sai tehdä tarpeensa lattialle.Äiskä avas jalkojaan, ettei ihan kokonaan kastuis, vaikka eipä se näköjään haitannut vaikka koko jalallaan pissalätäkön päällekin astuis...




Part 3) Nähtävyksiä näkemässä. Jono 'kiellettyyn kaupunkiin' ynnä muihin näkemisen arvoisiin mestoihin oli iäinen ja siinä iäisyydessään itkut kurkunpäähän nostattava. Kuin helvetin portilla olisi seissyt vuoroaan odottamassa...




Lopulta pääsin läpi.... helpotuin.... hetkeksi...


Astuin sisään suureen johonkin...


Ja kävi niin että hetkellinen helpotus pakeni palleaan samalla kun paniikki puski itsensä palleasta keuhkopusseihin. Pääsin sisään, mutta pääsiskö... jostain.. pois?


Luulen että tän mimmin katse kysyi ihan samaa: Missä me ollaan, oonko mäki siellä ja onks pakko jos ei taho?


Part 4) Traffic. Muista aina liikenteessä, ukko jonka tarakalla on pesukone, kolme jukkapalmua tai puoli sukua on eessä!





Part 5) Citylife. 

Londoners! Lontoolaiset! Näilläkin on Ben! Ei kauhean Big, mutta ihan hyvä kopio!


Setällä siinä vasemmalla lounastauko menossa. Taustalla kauppa josta saa ihmeellisiä nameja, jotka ei maistu naminamille alkuunkaan ja karkkikääreisiin pakattuja kuivalihoja, jotka ON nam.


Syömäpuikkokauppa! 


Ja lopuksi, päivän ehkä surullisin kaupunkinäky...

Linkkaavalenkkaava eläkeikäinen ilmapallonmyyjä:




                                                                 ***   ***   ***

Siinähän sitä sitten olikin, kuvamateriaalia ja kokemuselämystä kerrakseen. Itse koin reissun erinomaisen raskaaksi ja lopenuuvuttavaksi. Ihan naattina sieltä läksin asemalla aikeenani palata tiistain yöjunalla kotiin Xuzhouhun (josta kuvia edellisessä postauksessa), mutta kas, kun olivat paikat täynnä ja jouduin jäämään kaupunkiin vielä toiseksi yöksi. Ilokseni löysin aseman vierestä 'Central Youth Hostellin' (jota voin lämpimästi suositella kaikille Pekingin matkaajille). Oli yllättävän kiva muutos matkassa. Hostellilla tapasin nimittäin länsimaalaisia reppureissaajia, kuuntelin erään pariskunnan tarinaa heidän -jo järjestyksessään toisesta- maailmanympärimatkasta ja rauhotuin paniikkiolotilastani hieman. 

Otin oman huoneen (138yin=n.17euroa/yö), nukuin makeasti ja aamulla söin makian aamiaisen hostellin ravintolassa hinta 18 yiniä (2.20e) koko buffee (kahveeta, hedelmiä, vihanneksia, kananmunia, nuudeleita ja kaurahiutaleita, joista väänsin puuron kuumaan soijamaitoon sekoitettuna. Amnam). Seuraavana aamuna uusintaotto uusin mielenvoimin: Taistelu lippuluukulla kielitaidottomien virkailijoiden kanssa, taistelusta selviytyminen voittajana, metromatka Beijing South Railway Stationille, siellä oikealle portille sompailu ja itseni istuttaminen junan penkkiin runoja rustailemaan. Perillä Xuzhoussa otin taksin 'kotiin', mutta koska taksikuski ei osannut lukea länsimaalaisilla aakkosilla kirjoitettua kotiosoitettani, ei hän voinut minua kotiin viedä. Onnekseni taskussani oli koulumme (työpaikkani) käyntikortti ja siinä, onnekseni, koulun osoite kiinalaisilla kirjaimilla. Ukkeli heitti minut työpaikalle, josta otin bussi 69:n kotiin. Sellainen reissu. 

Paska, mutta tulipa tehtyä.

Siinä hän, voittaja, winner, joka takes it all. Helppo ois hymyillä noin. Kun vaan jaksais.


10 kommenttia:

  1. No olihan se. Meinaan reissu. Mutta tulipahan tehtyä. Vastauksena miehille asetettuun kysymykseesi, koska ei tällä kanavalla taida muita olla ja Ali taisikin jo vastata omasta puolestaan: Jos miehellä pelaa verenkierto hyvin navan alapuolella, sitä ei riitä enää aivoille, joten se siitä ajattelusta. Tuuhan pois sieltä!
    T: Ari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suorasta vastauksesta epäsuoraan kysymykseen. Näin oon minäkin vajavaisella naisen logiikalla tän asian valmiiks ajatellu. Ei voi veri kiertää kaikkialla tasapuolisesti.

      Tulipa tehtyä juu eikä toiste tartte tehdä. Opin sen että yhden lapsen politiikot on asiamiehiä.

      Tuun pois ! Tuun kotiin ! =)

      Poista
  2. Eläs nyt noin helpolla :-o
    Voi, että kun huomasin & tajusin liian myöhään sinun olevan täällä. Jep asumme täällä pek'ssä o toista vuotta. Kiertäen tulleet syrjäkyliltä isoon cityyn.
    Löysitkö kaffittelijaa täältä?
    Minähän en voinut vastata, kun olen mies ja en juo kahvia, ainoastaan teetä ;-)
    Laitan sinulle sms'n huomenna niin ainakin on joku jolle soittaa kotikielellä tarvittaessa. Minusta apua ole, mutta... kuunnella aina voi.
    t. p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tuon couchsurfing-majoittaja-'kaffittelijan' joka sittemmin osoittautui halukkaaksi vähän muuhunkin kuin kaffitteluun, joten läksin sieltä yhden yön jälkeen ja menin Pekingin rautatieaseman vieressä sijaitsevaan Youth Hostelliin. Siellä tapasin muutamia reppureissaajia joiden kanssa nautittiin yhdessä aamupalaa : ) Ihan yksikseni en joutunut siis olemaan kuitenkaan vaikka ahdistus alkoikin kalvaa enenevässä määrin.

      Olisit voinut kyllä vastata vaikka oletkin teetä juova mies kahvia juovan naisen sijaan : D Kiitos tarjouksesta, ihana että ihmisiä on lähellä, jos hätä tulee käteen.

      Itse olen kuitenkin nyt päätökseni tehnyt. En jää maahan syyskuuta pidemmälle. Ei ollut oma juttu tämä. Ja Xuzhou kyllä ihan väärä kaupunki tulla englantia opettamaan : / No mutta. Ei voi aina mennä niinkun Strömsössä, ehkä joskus vielä takaisin uudella energialla ja työkuvioilla.

      Poista
  3. Huh hurjaa! Voi Maamushka,taitaa tuo Kiina olla aika vaikea paikka yksin matkustavalle.Veljeltäni olen ymmärtänyt että pitäisi olla aina joku sikäläinen mukana,että on helpompi kulkea ympäriinsä.
    Hyvä että tuli nyt selväksi sitten ettei Kiina oikein ole sun juttu. Mutta toisaalta harmi kun olit laskenut sen varaan aika pitkäksi aikaa. Tsemppejä ihanainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael. Itse oivalsin että: Kiina = Matkustusmaana, ihan jees miksei ! Opettaminen = Oikealle kohderyhmälle, kyllä joo miksei ! Lapset = Joo miksei ! Mutta: Kiina+opettaminen+lapset = Ei helevata!

      Harmitti hetken kunnes varasin lennon kotiin eikä harmittanut enää. Tuli hymy. Se oli merkki siitä että tein itselleni oikein. Kuten pikkuveli viestitti: No kyllähän se ny on parempi vaan maksaa ittensä sieltä kotiin kun kitua jos ei tunnu hyvältä! : ) Veikat tietää.

      Poista
  4. Huh, mää sain melkeen paniikkikohtauksen ihan vaan täällä kotisohvalla sun kertomusta lukiessa. En ikinämaailmassa selviäisi tuossa kaaoksessa hengissä.
    Ei kaikki paikat vaan sovi kaikille, eikä tarvitse sopiakaan. Sulle löytyy maailmasta monta muuta paikkaa, missä voit vaikka sitä enkkua opettaa, niin että tunnet olevasi oikeassa paikassa. Pitää kuunnella omaa sydäntä <3
    Jaksamista sulle sinne loppuaikaan ja muutenkin tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähellä oli itselläkin, että olisin vaan rojahtanut maahan ja oottanut että joku tulee kantamaan kotiin. Asemalla kaikkein pahinta. Alkoi iskeä epätoivo lippujen saamisen suhteen. Ensiks sain lipun Suchouhun (turistit tekevät usein tämän virheen), koska lausutaan kovin samalla tavalla kuin Xuzhou, jonne olin menossa. Itku meinas päästä !

      Kiitos kauniista sanoistasi. Juurikin näin. Sydän kertoo mitä täytyy oikeesti tehdä. Kelasin jo, että en voi luovuttaa ja että 'mikä ei tapa, vahvistaa'. Mutta, erhm, toisaalta se voi myös entistä enemmän hajottaa. Ehkä mä oon valmis jättämään tän 'vahvistumiskokemuksen' kun vastineena vois olla hyvä olo. : ) Kaikki ei ole kaikille. Tulipa tämäkin katsottua.

      2 viikkoa ja kotiin huilaamaan ! Kiitos ja tsemppiä takaisin ! xxx

      Poista
  5. Jos yhtään lohduttaa niin kokemuksesi on tuttua monen monista kirjoitiksista ja tarinoista. Yksin 'syrjäkylällä' vaatii aika paljon ja pärjäät kyllä pidempäänkin nyt kun pahin on takana. Täällä vain asiat ovat ... omalla tavallaan eteneviä.
    Suomeen kun menee virastoasioille niin tuntuu, että takas tänne missä asiat sentään etenee, hitaasti ja takerrellen mutta silti. Kokeilin taannoin Portugalin virastoja ja... samaa se on kaikkialla. Aikaa ja ns. hermoja tarvitaan.
    t: p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs ystävä sanoi hyvin: Pärjäisit kyllä mut kun et enää halua! : )

      Kyllä sitä pärjää missä tahansa kun panee itsensä pärjäämään mutta näin iän myötä mukavuudenhalu on kasvanut siinä mielessä että tiedän tämän: Ei oo pakko jos ei taho. Ei tunnu hyvältä enkä usko että alkaa kovin paljon paremmalta tuntumaan, sen verta hyvin itseni aika paljon matkustaneena ja eri maissa työskenneellenä ja asuneena tunnen.

      Omalla tavallaan asioiden hoituminen on ihan ookoo. Täällä vaan tuntuu ettei hoidu pienimmätkään käytännön asiat ja elämä on jonkin sortin omien oikeuksien puolesta taistelua sekä töissä että vapaalla. :P Ehkä se on vaan tunne. Mutta tunteisiin on usein myös luottaminen. Olen oppinut tunnistamaan missä on hyvä ja mikä tunne on merkki siitä että tänne on hyvä jäädä. Tänne ei nyt ole.

      Joo, ja onhan näitä, tarinoita. Pari tyttöä lähti niin ikään viime kuussa kotiin kuukauden täällä olemisen jälkeen kun ei vaan enää natsannut. Kun ei sitoudu liikaa suunnitelmiin, on helpompi muuttaa suunnitelmia. Se tässä itsellä oli suurin kynnys: Nähdä itsensä muualla kun missä oli suunnitellut. Mutta Suomi on nyt oikea suunta : >

      PS. Kiitos numerostasi ! Hyvä tietää että on joku suomalainen puhelinsoiton päässä.

      Poista