22.7.2014

Ja lopussa itää alku

Mutustan aamiaiseksi mustikkariisikakkuja vastikään tyhjentyneessä hotellihuoneessa (Recidencial Xango, Porto) ja kuuntelen youtubesta Kaija Koota haikeahkoa tiistaitunnelmaa terävöittääkseni. Saatoin juuri matkakumppanini (jonka kanssa olemme olleet paitapeppua reilun neljän viikon ajan kirjaimellisesti 24/7) metroasemalle, josta hän pyyhälsi tunnelijunalla kohti Porton lentokenttää. Hän päästi kädestäni irti itkien. Minä en osannut. Itkeä. Päästää irti kyllä. Tunteet ON, en salee oo tunteetON, mutta tiistaiaamuni on toistaiseksi ollut sangen tunteeton. Kyynelehtimisen sijaan lausuin tyhjiä lauseita aamu-unisessa tyhjiössään tyhmänä kuorsaavaan kaupunki-ilmaan: "Ei tää oo loppu, vaan uuden  alku. Hakuna matata !"

Kaija Köötä riemuksenne ja ratoksenne: https://www.youtube.com/watch?v=BkwyADWY1Fg&list=PLI1VZF7bpvLFSlu9QegZQZsKrWrgrBz3A&index=2

                                        Maisema Porton yli, Porton korkeimmalta sillalta:


Maisema muutenvaan:
(tai siis siksi koska maisema on muikeen makee ja koska jokaisen  täytyis kerran elämässään käydä tätä maisemaa muikistelemassa):


! Ilmoitusasia! Tämä seikkailusessio (Camino + joogaretriitti aka Espanja + Portugali) on tullut tiensä määränpäähän. Kiitos mukanaolosta ja messissämatkustamisesta! Henkinen olemisenne on huokunut läpi tietokoneen ruudun, vaikken monestakaan teistä ole montaakaan sanaa kuullut (Vinkki vinkki: Saa kommentoida! Saa puhua, sanoa, saivarrella, kritisoida, ylistää ja ihan vaikka telepaattisesti pyllistää! Reagointi on suotavaa, jopa terveellistä). Blogini avausreissut on nyt tosiaan suoritettu ja pakettiinpantu teidän hengessämukanaolemisen telepaattisella tuella, kiitokset olemassaolostanne. Vaikkakin: Caminon kävelijöiden mukaan Camino alkaa vasta kun Camino loppuu. Tällä tarkoitetaan sitä, että: Caminolta opittu teoriaoppi (kuka olen, mikä olen, miksi olen jii än ee) tulee käytännön testiin Caminon jälkeisessä arkielämässä. 

                            Vasta kotona punnitaan, mitä tuli opittua vai tuliko mitään

Minun kohdallani 'uusivanha arki' alkanee huomenna Lontoossa. Kääk! Kyllä! Uskomatonta mutta totta ja ihanista ihaninta: Tulevana yönä kello kaksi-kolme olen Lontoossa rakkaan Nooran luona (siellä, Leytonin kämpällä on toinen kotini -tai kenties kolmas, neljäs, yksi yksi harvoista kodintuntuisista). En koskaan kyllästy kotiinpaluun tuntuun. On aina yhtä ihanaa palata (ja lähteä). Tulla ja mennä, kerta toisensa perään. Se on fysiikan laki, joka sanoo, että on palattava voidakseen lähteä. Pudottava voidakseen nousta. Hajottava voidakseen korjaantua. 

"You only miss the sun when it starts to snow, only hate the road when you are missing home." -Passenger: Let her go



Tähän astinen, pyhiinvallusmatkan jälkeinen seikkailuni on ollut kaukana perusarjesta ja enemmänkin verrattavissa lomailuun (viikon joogailut + väliajat Lissabonissa ja Portossa). Huomenna noustaan siis arjen puntarille, joka näyttää mitä jäi käteen, taskuun, mieleen ja sieluun tältä adventurelta. Kaiken yllä, alla ja ympärillä raksuttaa kynnyskysymys: Kuinka siedän lontoolaista metropolielämää peltojen ja metsien ja espanjaportugalilaistyylisen easy-goingin jälkeen? Pystynkö vai enkö pysty, kas siinä kyssäri oiva!

                                          Ja Porton sillalta olis pudous likimain loiva...



                         Varjossa vaeltajilla vasta onkin alamäki oikein loivasti oiva !
(Odotin ko. tilannetta kamerani kanssa aimo tovin ja tässä likimain täydellinen odotuksen TULOS)



Ja reissujeni tuloksena olen oppinut, että ihmisen  on alati, jatkuvasti, säännöllisesti, koko ajan, aina ja lakkaamatta, päästävä ULOS !


 Dödiin. Takaisin tähän hetkeen, joka on aina ainoa olemassaoleva: Lento Porto-Lontoo ponnistaa irti täkäläisestä maankamarasta ilta kahdeksan kieppeillä, joten minulla on vielä ruhtinaallinen päivä edessä kulutettavaksi, nuohottavaksi, hinkattavaksi, lihanuijalla aka sekuntikellolla tapettavaksi. Tapan sekunteja kuin mäkärisiä peukaloni alle, snirsk snarsk ! Hillun hotellihuoneessa kunnes siivooja potkii minut pihalle ja sitten kelasin että vois (do what I am doing every day -to try to take over the world), mennä keskuspuistoon seljälleen sil viissiin pää rinkkaa vasten rinnan  päällä tämänhetkinen suosikkikirjani 'Power of Now'

Sitten ajattelin nirhata lounastunnin tai pari keskustan Kiinalaisessa raflassa, josta tuli minun ja matkakumppanini suosikki viimeisten kolmen päivän aikana. Prato Del Dia (päivän lautanen) kustantaa ympäripyöreät 3.80 euroa sisältäen: Manteli-kanaa, riisiä, jättimäisen kevätkääryleen ja sufeen. Tutustutin kaverini myös kiinalaiseen jälkiruokaan; friteerattuihin banaaneihin/jäätelöön rommikastikkeen kera. Siinä syy siihen, miksi kyseisestä mestasta tuli suosikkimme. Retorinen kyssäri vol. LOL: "Mentäiskö pelkille jälkkäreille?" Mentiin. 

Ja kas, siinäpä asiallinen aasinsilta: Tuli tehtyä eteenpäinhyppäys ajassa iäisyyteen eteenpäin: Kahden viikon päästä (kyllä, uskomatonta mutta totta ja ihanista ihaninta!) tulen todennäköisesti tietämään, onko friteeratuilla banaaneilla aikuisten oikeasti minkään valtakunnan tekemistä Kiinan kanssa. Kiinalaisilta kuomiltani olen näet ammoisina aikoina kuullut, että monet länsimaisten kiinalaisten ravintoloiden muonat ovat meidän ahnaiden länsimaisten itse räätälöimiä. Saas nähdä! Kahden viikon päästä olen kaiketi jotakin nähnyt, nimittäin siksi että: Kahden viikon päästä olen nääs ollut Kiinassa tasan viikon ja ehtinyt kenties maistelemaan haistelemaan kyseisen maan makuja, tuntoja ja tuoksuja pohjanmaan kautta. Tämänhetkisenä Kiinaan-lähtöön valmistautumisprojektina on Kiinalaisten perusruokien nimien opetteleminen ja ylöskirjoittaminen: Menut ovat näet kuulemani mukaan mandariinikiinaa (pahempi kuin heprea!). Siinähän tilaat lounaan kun menu näyttää lasten kuvakirjalta! Mutta ei hätää. Minä olen haasteiden nainen, hard-core fighter, kuten eräs joogaretriitin joogi minua puolihuumorilla (puolitosissaan) kuvaili.

Otin sitte uuden tittelini kunniaksi vähän hardcoremman selfien. "Don't mess up with Finnish people!" kuten eräs suomalaiskokemuksistaan opiksi ottanut brittimies minulle aikoinaan tyhjentävästi totesi.


Mutta kaikkein tyylikkäintä fashionia on olla kovamimmi suurensuurella, rauhanomaisella syrämellä!


Peace & Lööv & Rocknroll ! Näin teille toivottaa hän eli mää, joka joutuu koht puoliin hotellihuoneesta ulkomaailmaan lähteMÄÄN. Ihan vakavasti puhuen: Ennen Kiinan keissiä olis tosi supercalifragilisticexpialidosis-mahtavuutta saada jonkinlaista palautetta siitä mihin toivotte blogini suuntaavan (Kiinasta en paljon pysty seuraavaan puoleen vuoteen joustamaan, mutta blogipostausten suunnan suhteen otan toivomuksia vastaan). Mikä on hyvää, mikä huonoa, mitä parannettavaa, lisättävää, poistettavaa, leikattavaa, katkottavaa, mikä raivostuttaa, mikä ihastuttaa, vihastuttaa, rakastuttaa, samaistuttaa ja niin edespäin? Olen superavoin ja megavastaanottavainen kaikelle rakentavalle palautteelle tarkoittaen että: Otan palautteet vastaan ilomielin minkä jälkeen jatkan kirjoittamista juuri niin kuin parhaaksi näen --samaan hyväksihavaitsemaani tyyliin. 

(Kuva: Google images)

PS. Muistutanpa vielä muistuttamasta päästyäni: Ihmeellinen on elämä. Se meinaan ON. Kuten Walter Mittylla elokuvassa 'Samannimisen herran ihmeellinen elämä', jonka trailerin voi kurkistaa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=7nT7l2UxXvA. Itsehän nukahdin kyseistä muuvia (Nooran kanssa aikoinaan) katsoessamme, ehkä ihan vaan siksi, että omakin elämä on riittävän ihmeellistä. 

PPS. Aikaatappaaksemme eksyimme elokuviin myös täällä Portugalissa (kolmeen otteeseen). Kävimme katsomassa seuraavat raidat:

*  Enemy

Katsokaa itse (sitten kun ko.elävät kuvajaiset jonakin Jumalan päivänä saapuvat Suomenmaahan). Itse kyynelehdin ja kylmäväreilin Lockessa (Kyyneleet & kylmät väreet: Hyvän leffan merkki). Pidättelin haukotuksia Enemyn ja myötähäpeänsekaisia naurunpyrskähdyksiä Zero Theoremin kohdalla. Ei hyvä merkki ollenkaan. Tuli nolo olo. Tiedättekö? Sellainen, että voi ohjaaja-näyttelijäkaarti-parat. Olkaa vapaasti eri mieltä. Puhukaa, kommentoikaa, jakakaa, avautukaa, ottakaa kaikki irti some-vapautumisavautumisen mahdollisuudesta! ;)

***   ***   ***

Lopetan postaukseni osuvasti kaikkien tuntemaan Bob Marleyn biisiin, johon lopetimme myös joogaretriitin viimeisen illan tanhut: Every little thing is gonna be alright. So don't you worry.

                                     Don't be a worrier. Instead: BE a worriOr!

                   xxx    Porto kiittää ja kuittaa ja niiaakumartaa syvään.   xxx



4 kommenttia:

  1. Ooh mikä romanttinen kuva heti alussa;D if it is meant to be it is meant to be....
    Kiitos tästä matkastasi,on ollut mukavaa seurata sitä ihana Maama! Hyvää matkaa Lontooseen,oletko siellä kauankin ja koska suuntaat Kiinaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo : D Hempeetä lempee. Kiitos itsellesi kommentoinnista ja mukana kulkemisesta ! On niin parasta saada sanallista palautetta, että tietää onko jengi vielä messissä vai tyystin kärryiltäpudonnut.

      Lontoossa olen tosiaan ensi viikon tiistaihin asti. Sieltä lento Suomen kautta (jesjesjes, kotiin yöks!) Shanghaihin.

      Poista
  2. Hups,tuollahan jo mainitsit että ihan kohta Kiinassa...Jatka vaan blogiasi tähän samaan maamamaiseen tyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kohtpuoliin maaliman toisella puolella. Ei ole tosin vielä uponnut tajuntaan, vaikka aihetta jo alustinkin : ) Ehkä se iskee sitten oikein kunnolla kerralla !

      Kiitos. Jatkan. Näillä mennään : >

      Ihanista ihaninta aikaa Israeliin ! Voimia sinne ! Keep the flag flying ! xxx

      Poista