2.9.2014

Matkavinkkejä Osa 3 1/2: Shanghai, China

Aloha ! Maama täällä taas, kuten niin monta kertaa ennenkin. Tänään jatkamme ennen muinoin aloittamaani Matkavinkki-juttusarjaa vähänverran poikkeavalla kaupunkiniksipaketilla. Edelliset matkavinkkipostaukset (10 things to do in city X/10 asiaa, joita tehdä kaupungissa X) voit lukaista seuraavien linkkien takaa:

* Osa 1: Porto, Portugal
* Osa 2: Lontoo, Iso-Britannia

Tänään olen toiseksi viimeistä päivää Kiinan suurimmassa kaupungissa Shanghaissa, mistä innostuneena (minut tuntevat saattavat kuulla rivien välissä sarkasmin limaisen lemun) päätin kertoa teille, mitä tässä huikeassa cityssa kannattaa tehdä, mutta sen lisäksi (ja ennen muuta) aion paljastaa, mitä Shanghaissa (ja Kiinassa ylipäätään) EI kannata tehdä mikäli omia, kuukauden aikana kerrytettyjä kokemuksia on uskominen ja niistä mitään oppiminen. Itse asiassa, jos aivan rehellinen olen mitä pyrin kaiken suoraselkäisyyden nimissä elämässä aina olemaan, ensimmäisen listan vääntäminen oli työlästä kuin duuni bangladeshilaisella vaatetehtaalla (jonka työläyden saatan vain mielessäni kuvitella samalla kun pukeudun bangladeshilaisen kymmenvuotiaan ompelemaan neulepuseroon) kun taas jälkimmäinen NOT to do -lista olisi jatkunut ilman vaivannäköäni ajasta iäisyyteen. Katkaisin iäisyyden kymmeneen. Kymmenen on hyvä luku. Lionel Messin luku.

Aloitetaan kuitenkin plussista tai no, ainakin negatiivista positiivisemmasta materiaalista. Not to do -lista seuraa perässä heti huomenissa.


                                                                 ***   ***   ***


???? What to do in Shanghai TOP 10 ala Maama ????


1. People's Square & People's Park. 

*** Mitä ja miksi? Tällä jättiläismäisellä puistoalueella voi kohdata Luonnon isolla Ällällä. Oikeita kasveja, vihreää väriä, puita, siltoja, jokia, kukkia ja lummelampi. Oman kokemukseni perusteella tämä oli yksi ainoista (ellei ainoa) paikka ko. kaupungissa, jossa tuntee hengittävänsä ilmaa (vaikka se onkin vain lumevaikutus, mutta anyhow), jossa aika pysähtyy niille sijoilleen ja jossa kaupungin mekkala vaikenee kuin tyynyllä tukahdutettuna. 
Lokaatio: Aivan ytimessä, South (eteläisen) Nanjing Road -ostoskadun päässä.








2. Nanjing Road 

*** Mitä ja miksi? Tämä 5.5 kilometriä pitkä, Shanghain ja samalla tod.näk. maailman pisin ostoskatu sai allekirjoittaneen aivan tolalta pois ! Tämähän suorastaan 'hyppi riemusta' ja 'shoppaili intopiukkana ja kantoi ostoskasseja niska vääränä'! Tai sit Not. Allekirjoittanut sai sydämentykytyksiä ja likimain paniikkikohtauksen ja juoksi hostellille piiloon. *** Mutta: Käykää hei ! Voitte sanoa käyneenne! Jengi on ihan sekasin tällä tiellä!








3. Nanjing roadin puolivälissä oleva aukio!!! Kyllä !

*** Mitä ja miksi? On niin hyvä mainosscreeni, että ihan tärisyttää! Näkee niinku kaikenkarvasii maisemii, kaikenvärisii ruokalautasii, jonkun ihmeen Afrikan eläimii, erikokosii ja värisii uutuuspuhelimii ja kaikkee muuta ihkuuihanaa ihan lähietäisyydeltä jättiruudulta ilmasiks! On niinku budjettimatkailijan elokuvateatteri.





4. Oriental Pearl TV Tower.

*** Mikä ja miksi? No sehän on sitte niinkin koree juttu ku Aasian korkein ja maaliman toiseksi korkein torni, jolla on tuota torson pituutta rapiat 468 metriä ja joka toimii sekä TV että näköalatornina. Huikentelee pikkasen Näsinneulan yläpuolella. Siis vau. SIIS VAU. Lokaatio: Pudongin kaupunginosa. Ydinkeskustassa edellämainittujen koreuksien lähettyvillä. Käykää ny vaikka rantabulevardilla pällistelemässä kuten allekirjoittanut teki jos ette ylös asti kipua.

                                              Tossa se o. Vasemmalla. Torni.




.
 5. Käykää FamilyMartissa !

***Mikä ja miksi? Se on sitte niinki mesta paikka, kun ruokakauppa. Ihan melkein aikuisten oikee sellanen. Kun hätä tulee käteen ja se nimittäin tulee, FamilyMart pelastaa: Löytyy tuc-keksejä (pääravintoni viimeisen viikon ajan), sipsejä, mangomehua (jota luulin jogurtiksi, mutta mikä väärinymmärrys osoittautuikin varsin maittavaksi yllätykseksi), karaa ja suklaatia (sikamaisen ylihinnoiteltua, tosin), jätskii ja muutamia valmisruokia sandwichit ja salaattikipposet (erittäin kuivat ja nuivat, tosin) mukaanlukien! Lokaatio: Jokatoinen kadunnurkka.




6. Käykää toki Starbucksilla!

*** Mikä ja miksi? Koska: Tuttu ja turvallinen kahvilaketju pienillä kiinalaisvivahteilla maustettuna. Kotoisa olo kaiken epäkotoisuuden keskellä. Kunnon kahveeta (brewed coffee: tall 17yin =2.1e, grande 20yin =2.5e), leivoksia, täytettyjä kroissantteja ja sämpylöitä ja jopa jonkinsortin salaatteja. Hintataso, tosin, on huima, verrattuna paikallisiin kuppiloihin (joita en tule tällä listalla suosittelemaan, koska en halua joutua vastuuseen seurauksista, mikäli neuvojani seuraatte). Toisaalta, hintataso on suht huokea verrattuna länsimaisiin sisar-Buckseihin. Salaatin saa 28 yinillä (3.5e), sanwichin 18yinillä (2.2e), täytetyn kroissantin 22 yinillä (2.8e).  
Maama suosittelee: Green tea Frappuccino (!). Vihreä tee -frappuccino. Jokapäiväinen leipäni tai siis viinini, koska leipäni on tuc-keksi. Lisäksi täkäläisissä Starbuckseissa (jos tarpeeksi kauan istuu kuten allekirjoittanut on täkäläistä maailmaa paetakseen istunut), tuodaan pöytään myös maistiaiskaakkua, leivosta ja kahvia kylkiäisineen !



Se mainostamani kiinalainen vivahde: Chinese teacakes. Teekakkuja. En suosittele.


                                  Mainostamani Green tea frappuccino. Suosittelen! 

        PS. Tämä jäi mietityttämään: Miss XI. Elän uskossa, että se on roomalainen nro: 5 : D



7. Kadut ja Pihapiirit Hämärän Aikaan ! Voi kyllä !

***Mitä ja miksi? Siinä kuuden seiskan pintaan (joka ilta) alkaa Kiinassa tapahtua kummia. Valehtelematta, vähintäänkin joka toisen virastorakennuksen edessä (okei, no en ole ihan niillä kaikilla käynyt katsomassa, okeiiii!), joka ikisessä puistossa (oon käyny niillä kaikilla, saletisti oon!), asemalla, aukiolla, torilla ja kerrostalon pihalla alkaa meinaan REIVIT. Tai no siis, reivit tsainalaisittain. Kiinalaiset näet pitävät huolta terveydestään sil viissiin, että harrastavat ryhmäliikuntaa (pääasiassa tanssia) iltaisin ulkosalla työpäivien jälkeen ja ulkosaksi kelpaa miltei mikä tahansa ulkotila. Ihana ilmiö! Oikeesti! Tykkään ja peukutan sarkasmitta ja ironiatta. Kaupungit täyttyvät iltaisin musiikista, tanssivista naisista ja taichiavista miehistä. Tosin, olen havainnut oudon ilmiön: Tanssijat eivät koskaan näytä kovinkaan onnellisilta, ei hymyn hymyä, ei naurua, letkeyttä, afrikkalaistyylistä riemua ja rentoutta. No, eihän tässä Afrikassa ollakaan mutta silti. Tanssia vakavalla naamalla? Onko kyseessä sittenkin sama ilmiö kuin pakkopullakuntosalilla käynti länsimaisittain ? Harmi, jos näin on.




Huivitanssimammatiimi


Mies TaiChilla 




8. Shanghain väki. Katselkaa, vakoilkaa, tarkkailkaa, kuvatkaa, observoikaa (takas)! 

*** Mitä ja miksi? Ne kattoo sua, kato sä niitä. Reilu peli. Itse  huomasin, että jokainen, joka eksyi kuvieni taustalle, oli jollain lailla, kuvan kannalta kiinnostava hahmo (oli kyse sitten hahmon surullisista, iloisista, kreiseistä, asiallisista tai mistä tahansa piirteistä). Tosin, vain aniharva varsinaisesti 'eksyy' kuvieni taustalle, koska minä saalistan ja salametsästän ihmiset kuvieni keskiöön. PS. Lopuksi yksi sana: Ihmisoikeudet. Katsokaa nähkää kysykää. 

                                                    Otanta viime viikolta:







Hetelmäääää, pakokaasuaromeilla höystettynäää!



'Cage Homen' asukas 'kotinsa' ovella: 


  


9. Kuunnelkaa hei taivasta se vaikkei vastaakaan ! Ja iloitkaa jos aurinko sattuu tekemään historiaa!





                  Maailman lyhin kauhutarina: "Eräänä päivänä Shanghaissa aurinko paistoi."





10. MISSIO FINAL: ETSI EXIT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

*** Mikä ja miksi? Ulospääsytie. Siksi, että notta jotta pääsisit ulos. Koska ulos on ainoa suunta, jonne tästä kaupungista kannattaa pyrkiä pääsemään. ***Miten? On esmes suht edukasta taksii (jotka pyydetään luokse kuin NYCissä ikään eli viittomalla, heilumalla ja huitomalla), ja sit on myös niin halpaa että melkein ilmasta metroo joilla kaikilla kulkupeleillä pääsee tämän kaupungin kauneimpaan, koreimpaan ja suositeltavimpaan turistikohteeseen eli lentokentälle! Henk.koht. olen ihan täpinöissäni ylihuomisesta. Tämä kaupunki tulee näyttämään minulle kauneimmat kasvonsa ilmasta käsin. Lintuperspektiivistä katsottuna helvettikin näet näyttää taivaalta.

   Jos menen poiiisss, mielenterveys minulle jää! Jos menen pois, kesä ei häviäkään!


....Ja sit mää näytän Kiinalle häränpyllyä! Morjens !


3 kommenttia:

  1. Ihana kuvasaldo! Shanghai näyttää kyllä niin paljon paremmalta kuin se mikä se olikaan missä olit ,Xuo joku..;D

    VastaaPoista
  2. Muuten,etkö tehnyt matkavinkki-sarjaa Tel Avivista...
    Sulla on ollut kaikissa kuvissa tosi hyvät värit ja täällä kun olit niin kuvissa oli väärät asetukset,joten Tel Aviv kuvistasi tuli vähän haaleita,mutta näissä sitä väriä on !
    Ja oikein ihanaa kotimatkaa!

    VastaaPoista
  3. Joo no sanotaan vaikka niin että Xuzhoussa sitä kuolisi elävältä kun taas Shanghaissa pystyy kävelevänä ruumiina vielä jotenkuten selviytymään. : D Joo, ei ole minun maani, vaikka kaunista ja kiinnostavaa kuvamateriaalia täältä saakin. Sitä nyt saa mistä tahansa kun viitsii, ottaa silmän käteen ja katsoa.

    Aloitin tämän sarjan vasta tässä blogissa, Portossa ollessani ja Israelista kirjoitin ihan omaa blogia, muistanet varmaan. Silloin en keksinyt tehdä matkavinkki-sarjaa. Mutta eiköhän tuo blogi itsessään aika hyvin valota sitä mitä siellä kannattaa nähdä =)

    Ja kylläjep, kuvanlaatu on nyt bueno. Ei vielä ihan paras mutta verrattuna verrattuna... Israelin aikana asetukset olivat tosiaan jotenkin pielessä, enkä saanut sitä ihme'sumeutta' veks.

    VastaaPoista