Majapaikkamme sattui onneksemme sijaitsemaan mäen harjanteella ja löysimme vahingossa oikotien takaisin Caminolle. Hah, säästyimme hurjalta ylämäeltä jonka valtaosa pyhiinvaeltajista joutui tarpomaan. Jeajou ! Siinä sitten tallasimme kuten tavallista, ei mitään sen epätavallisempaa sitten siinä, tallauksessa, kaksin oli tallaus kaunihimpi. Välillä kuljettiin siinä sellaisen tyvenen hiljaisuuden vallitessa ja toisinaan puhuttiin kuin kaksi ylikiehuvaa papupataa. Balanssi bueno. Lounastakin siinä sitten tungettiin naamareihin (oli ensadala mixtaa eli sellasta tonnikalaisaa sekasalaattia ja cafe con lecheä ja proteiinipatukkaa ja sen sellasta). Päädyimme päämäärään lopenuupuneina (jostain syystä oli kovin raskas päivä kävellä) kolmen kieppeillä. Kävelyä kertyi Portomarinasta Portoksen metsäkylään vaivaiset 5 tuntia ja 20 km, mutta sepä riitti meille =) Because we've got Time !
Aamupalaa Supermercadosta: Muroja (kauan kaivattua luksusta!), mantelimaitoa, pikakahveeta, banskuu, appelsiinii ja omg, taatelii ! (Israel-blogiani lukeneet muistanevat taateli-rakkauteni, jolla ei ole määrää eikä mittaa eikä ylärajaa)
Niine eväineen matkaan läksivät he, kaksi pyhiinvaeltajaa eli tämän kyltin mukaan kaksi 'pingviiniä' (pinguinos):
Metsään vaappuivat he. Yy kaa koo, pilgrimit on täällä joo!
Ja metsästä ulostautuivat plumpsis !
Vaappujien sukua peltotien päällä...
Lounastauon paikka ja aika: Oli niin nälkä etten ehtinyt kuvaamaan ruokaa ennen kun se oli jo kadonnut parempiin suihin ! Lautasilla oli ja lautasilta meni: Ensalada mixta & pekonijuusto-bocadillos. Mukeista kaksi cafe con lecheä.
Cafeen äärellä hän, jolla oli sellanen olo, että 'jäätäiskö tänään vaan tähän, koska tähän ois tänään hyvä jäädä?'
PS. Fleecen hän löysi matkanvarrelta oksaan ripustettuna. Fleece oli kiva, kunnes ei ollut enää kiva. Kuvassa oleva hän ripusti fleecen sittemmin uuteen oksanhaaraan uutta omistajaa odottamaan.
Salaattilounas jatkui vielä HyväKunnon sponssaamalla toffeeproteiinipatukalla, joka oli viimeinen lajiaan. Tattis näistä ! Riittivät melkein Caminon loppuun asti!
Löytyi semmonen majapaikka ettei ollut muita majoittujia laisinkaan. Meidän oma tupa (vailla perunamaata) vasemmalla. Sijainti: Portos, Galicia, Epsania.
*** *** *** *** ***
Tuosta tuvasta sitten heräilimme siinä kahdeksan kieppeillä tänä nimenomaisena maanantaiaamuna. Paikan pitäjä tuli äreänä jo koputtelemaan ja käski painumaan tien päälle. Laiskat vaeltaja prhana! Siinä sitten luikimme tiehemme kuin varkaat ainakin. Emme jääneet aamupalalle, ilmeisistä syistä. Siirryimme aamiaistamaan naapurialbergueen: Espanjalaista omelettia ja cafee con lechee kuten tavallista. Arska viritteli säteitään taivaankannelle ja riuhtaisi pilvipeitteen kylmälle lattialle näppejään nuolemaan. Hah! Mutta kas! Santiago De La Compostelan lähestyessä uhkaavaan tahtiin meikäläiset alkavat laiskistua luonnoltaan, luonnostaan. Aamukaffeilla istuskellessamme jaohikulkevia vaeltajia katsellessamme kysyimme toisiltamme katseillamme: Josko toiset kahvit vielä? Josko ei ihan heti vielä lähdettäiskään? Mitäpä jos ei ? Santiagoonhan pääsee muuten taksillakin... ;) No mutta: Ei auttanut laiskistelu ja mukavuudenhavittelu näillä markkinoilla. Tie kutsui kutsuhuudotta ja jalat paloivat janosta palata tielle, vaikka tuli jalkojen alla olikin sammutettu jo kauan sitten autuaan aamukahvihetken toimesta.
Yks niitä hetkiä kun Universumi vois ajan pysäyttää ja kellot seisauttaa:
Päivä jatkui kuitenkin onnekkaana autuaan aamiaisenkin jälkeen. Saimme nauttia ystävämme Arskan seurasta likimain koko päivän, vaikkakin kylmähköä viimankaltaista tuppasi tunkemaan takin alle aika ajoin ja paljaat sääret tutisivat silloin tällöin liitoksissaan (tyhmä pyhiinvaeltaja hän, joka pesee pyykkinsä vasta iltayöstä niin että kaikki on aamulla märkiä ja painavia ja jalkaan laitettavissa vaan minishortsit joissa ei tarkenisi tunnoton Erkkikään!).
Siinä me sitten matkaataitoimme, läpi eukalyptusmetsien ja rupisammakkolampien (ovat muuten äänekästä porukkaa!). Oli lievää ylämäkee ja loivaa alamäkee, oli tasapaksua tasamaata ja jännittäviä irtokivimukulakatuja. Oli kuolleita pikkukyliä puolikuolleine kyläläisineen, ympäriämpäri kulkevine ei-kulkukoirineen, määkivine lehmineen ja ammuvine lampaineen. Oli hikeä ja hammastenkiristelyä, naurua ja huulenheittoa, oli leppoistelua ja itsemme puskemista rajojemme yli. Oli mahat tyhjinä ja täysinä, oli mieli tyhjää täynnä.
Eukalyptusmetsä:
Vähän tavallista kauniimpi sammakkolampi I suppose:
Lunchi eli lounas: Ensalada mixta con bacon oo mama lala !
Sufeeta ja kolaa:
Ja yksi onnellinen urpo jonka espanjantaito käsittää sanat Hola Holaa!
*** *** *** ***
Tämän päivän saldo siis: Oli matka Portoksen kylästä Boenten kylään. Oli 26 kilsaa ja kuutisen tuntia tientallontaa. Oli määränpää, petipaikka, suihku, lounas ja äidiltä päivän kruunaava viesti facebookissa: Oot voittanut jotain jossain runokilpailussa ! Jes. Viimeinkin, tunteikkaiden öiden tuottamu työ on tuottanut tulosta taas pitkästä aikaa. Kaivattu voitto. Tieto siitä, että olen oikealla tiellä. Elämässä ja Caminolla. Tähän on hyvä tämä päivä päättää.
"Because in the end you won't remember the time you spent working in the office or mowing your lawn. Climb that goddamn mountain." -Jack Kerouac
