29.11.2014

Terveenä Talvessa

Näin talven kynnyksellä (kun tuo lumentulon ja -tulottomuuden vuorovaihtelu nyt on sitä luokkaa, ettei ihan kynnyksenylityksestä vielä voida puhua), ja näin ravitsemustieteen vastavalmistuneena immeisenä ajattelin esilleottaa ajankohtaisen ja itselleni sangen läheisen aiheen. Nimittäin ravintolisät. Mediassa piisaa puhetta ja tietoa ja kuulopuhetta ja mututietoa sikin sokin siitä, mitä pitäisi näissä ilmasto-olosuhteissa ja leveyspituuspiireissä napsia nassuun; mitä purkista, mitä lautaselta, missä kohtaa nappien, missä kohtaa lautasen sisältöön ei kannata liiaksi luottaa. Yleispätevinä nyrkkisääntömantroina voimme kaikki kuorossa kaakattaa: Kohtuus kaikessa, suosi kotimaista, painota hevi-osastoon, lapa monipuolista ruokaa säännöllisesti luukusta sisään that's it!


Kotikeittiöstä: Sitruunaa, inkivääriä, avokadoja, kiiwejä, 
pyöryläastiassa siemeniä, pellavansiemenrouhetta ja kanelia


Mutta kun, minulla on semmonen mututuntu, että: Tässä terveysasijassa piilee kosolti muutakin kuin perusnyrkkisäännöt. Ensiksikin se, miten hyvin ne tulevat toteutuneiksi päivittäisessä viikottaisessa kuukausittaisessa elämässä ja elleivät, niin kuinka sitten käy, mistä kroppa sitten repii tarvitsemansa -pyhästä hengestäkö ehheh ? Ihminen ei pelkällä uskolla elä, jos nyt ollenkaan alkuunkaan. Ei toki pelkällä leivälläkään. Kumpikaan ei, jos minulta kysytään ole elämäneliksiirien aatelia. Anyway. Minen ole pappi. En edes seurakuntalainen. En diggaa saarnata. Dikkaan sitä, että jengi voisi hyvin ja että voisin auttaa jengiä ottamaan vastuun omasta terveydestään itsensä rakastamisen, arvostamisen ja armahtamisen kautta.

Sillä: "Kumpi on parempi/pahempi: Itserakkaus vai itsekkyys?" (kysyi kädestäennustaja Vieno Puustjärvi minulta käydessäni hänen vastaanotollaan Helsingissä)
Vastasin: "Varmaan itserakkaus...on pahempi...terve itsekkyys hyvä homma."  
Hän: "Heti väärin. Ei. Itserakkaus tarkoittaa tervettä rakkautta omaa itseä kohtaan. Vain sitä kautta voi rakastaa myös muita. On opittava rakastamaan omaa peilikuvaa, koska ei meillä koskaan tule olemaan muuta. Ja sitä kautta ymmärtää, että minun on pidettävä huolta tästä, minusta, tässä ja nyt."
Minä: "Mmmmmmm (oivalluksenäännähdys)"
Hän: "Itsekkyys taas on omahyväisyyttä. Sitä että oma napa on etusijalla, muttei rakastavassa vaan rankaisevassa mielessä. Itsekäs ihminen haluaa aina vaan lisää ja lisää pönkittääkseen heikkoa egoaan, joka murtuu ellei saa haluamaansa. Se on alati heikoilla jäillä. Riippuvainen ulkoisesta. Terveesti itserakas ihminen tuntee arvonsa riippumatta ulkoisista muuttujista."



***   ***   ***  

Tähän aikaan vuodesta luontomamma ei pane tikkua ristiin meidän poloisten hyvinvoinnin eteen, päinvastoin: se panee hanttiin ja kapulaa rattaisiin minkä ehtii. Ja sehän ehtii. Ei sillä muuta kiinnostuksenaihetta ole, kuin kurittaa pohjoismaalaisparkoja auringonvalottomuudella, loskalla, nuoskalla, lisvalla, moskalla, pakkasella silloin kun ei olisi tarvis ja eipakkasella silloin kun olisi pakkasentarvis. Siksi tämä onkin korkea aika ryhtyä itserakkaaksi ja alkaa puolustaa omaa napaa luonnonvoimia vastaan. Muutoin: On luonnon armoilla. Sitä ei kaipaa kuin masokisti, joka saa eliksiirinsä kuolemanrajakokemuksista.

Siispä. Asiaan. Kuinka boostata terveyttään vuoden pimeimpään, kylmimpään ja kaikin puolin ankeimpaan aikaan (kun sattuu olemaan yksi about viidestä miljoonasta sellaisesta, joka ei voi ottaa jatkuvaluontoista äkkilähtöä etelään) ??
     

*** Marian neuvot, vinkit, niksit terveeseen talveen: ***

* D-vitamiini

- Naurettavan itkettävä suositus: 10mikrogrammaa/vrk (yyh, sydän itkee verta) - Moni ottaa jopa 100mikrogrammaa/vrk, mitä itsekin suosittelisin
- Suositus romahtanut vuosikymmenten aikana; vuosina 1940-1964 suositus oli 100-120 mikrogrammaa/vrk; 1990-luvulle asti suositus oli 5 mikrogrammaa/vrk mikä todettiin virheeksi ja suositus nostettiin nykyiseen 10 mikrogrammaan 
- Rasvaliukoinen vitamiini; kesävarastot riittävät 3-4 viikkoa; n. lokakuulle asti
- Puutos liitetty paitsi luuston-, nivelten- ja sydämenterveyden häiriöihin, myös mielenterveysongelmiin, sekä lihaskestävyyteen
- Parhaat lähteet ravinnosta: rasvainen kala, kanttarellit, kananmuna, maitotuotteet (ei luomu)

* Oluthiivatabletit (B-vitamiinipommi)

- B:t tunnetaan erityisesti aivovitamiineina 
- Puutosoireet monimuotoiset riippuen spesifin B:n (B1-9) puutteesta; mm. masennusta, uupumusta, hiuksien, kynsien ja ihon kunnon heikentymistä, tulehdusherkkyyttä, vastustuskyvyn heikentymistä, ärtymystä, keskittymishäiriöitä... 
- B:t ovat vesiliukoisia eli poistuvat kehosta virtsan mukana
- Tarvitaan päivittäin; ainoastaan eläinperäinen B12 varastoituu ja varasto riittää muutamaksi kk:deksi
- Huom: Oluthiivassa myös B12 vitamiinia
- Parhaat lähteet ravinnossa: täysjyvä, vihannekset, pähkinät, siemenet,

* Omega3-kalanmaksaöljykapseli/-öljy purkista/putelista

- Omega3: Aivorasvaa! Brain & sydän sanovat tänks!
- tiesittekö että (knoppi)?: Eskimot syövät simona kalaa, mutta kasviksia vain vähän. Silti; sydän- ja verisuonitaudit ovat heidän keskuudessaan harvinaisia.
- Parhaat lähteet ravinnossa: rasvainen fisu (lohi, muikku, silakat), pähkinät (erit.saksan-, pekaani- ja pistaasit), oliivi- ja rypsiöljy, omega3-kananmunat (kanat ruokittu pellavansiemenillä), pellavansiemenet, siemenet!

* Maitohappobakteeritabuja 

- Ei huono lisä kenellekään sillä; suolisto on kehon 'toiset aivot' ja nykyihmisen suolistofloora harvoin balanssissa
- Suolen limakalvo; tenniskentänlaajuinen, tärkein immuunijärjestelmän elin
- Probiootit = (latinaa) "Elämää varten", antibiootin vastavoima, mikro-organismeja jotka tukevat immuunipuolustusta, edistävät suolen bakteerikantaa
- Tärkeimpiä probiootteja: lactobacillus acidophilus ja bifidobakterium bifidum
- Prebiootit = Sulamattomia ravintoaineita, edesauttavat hyvien bakteerien toimintaa suolistossa. Mm. inuliini ja oligosakkaridi. 

* Monivitamiinitabu/porejuoma

- Kaikki samassa paketissa ! 
- Muista laatu; varminta tavaraa ateekista
- Tärkeimpänä: C-vitamiini (vesiliukoinen B-vitamiinien tavoin), D-vitamiini , E-vitamiini (antioksidanttinen eli vapaita radikaaleja neutralisoiva, tulehdusta estävä, puolustuskykyä kasvattava)



*** Lisäksi kaksi tuotetta, joita itse myös käytän: ***

* Cocovin Vehnänorasjauhe: n. 14e/purkki/Prisma

- B-vitamiinipommi
- Käytetty jo atsteekkien aikoina antamaan energiaa, vireyttä ja voimaa 
- 1-2tl veteen tai esim. pirtelöön sekoitettuna
- Raikas aamujuoma; maistuu ruoholle, mutta mikäpäs siinä : )
- Elimistöä puhdistava vaikutus
- Vertaa; koko eläinkunta syö ruohoa (koirat, lehmät, siat...) jos ei pääravintonaan niin viimeistään kun vatsaa vääntää ja elimistö vaatii puhdistamista. Koirat kiskovat ruohoa ja oksentavat puhdistustarkoituksessa -itse sitä, tosin, tietämättä.

* Cocovin Mehiläisen Siitepöly: n.18e/290g/Punnitse&Säästä-kauppa

- Arvostettu aine jo muinaisessa Egyptissä mielen ja kehon huoltamiseen
- Luonon oma monivitamiini: B 1 2 3 6 9, A, C, D ja E
- 22 aminohappoa (joista 8:aa elintärkeää ihminen ei itse pysty tuottamaan)
- 1-2tl/vrk sellaisenaan tai jogurttiin pirtelöön mysliin sekoitettuna
- Ihana, miedon makeahko maku
- Huom: siitepölyä myydään myös nettikaupoissa, ostaessa oltava tarkkana kahdessa asiassa: 1) Siitepölypallojen väri: monivärisyys kertoo tuotteen aitoudesta ja prosessoimattomuudesta. Valitse siis tuote jossa palleroiset ovat värikkäät. 2) Siitepölypallojen koko: erikokoisuus hyvä merkki, sama kuin värin suhteen.  
                                                       


Ympyrä sulkeutuu; Palatkaamme mantramme pariin: 

"Kohtuus kaikessa, suosi suomalaista, painota hevi-osastoon & lapa monipuolista ruokaa säännöllisesti luukusta sisään!"


*** Ostoslistaa avainsanoin: ***


Syö/käytä/nauti päivittäin: Marjoja, vihanneksia ja hedelmiä kaikissa sateenkaaren väreissä, sieniä, ituja, valkosipulia, inkivääriä, rasvaista kalaa, kananmunia (jos mahd. niin omega3), chiliä (sisukkaille sisseille), luomulihaa kohtuudella (jos budjetti antaa myöten), pähkinöitä (skippaa maapähkinät, jotka ovat oikeastaan sukua perunalle, ei pähkinöille), siemeniä (kurpitsan-, auringonkukan-, seesamin-, pellavan-), luonnonjogurttia (luonnon omia probiootteja), suomalaista luomuhunajaa, oliiviöljyä, täysjyväleipää (jos leipä kuuluu vakiorepertuaariin), kaurapuuroa, manteleita, mausteista; kurkumaa timjamia oreganoa kanelia (superantioksidanttisia!), merilevää (jos tuntuu että pystyy kykenee uskaltaa), raakasuklaata/tummaa suklaata siinähän sitä.

Juo: Riittävästi vettä, sopivasti kahvia (joka on muuten kohtuukäytössä oikea antioksidanttipommi ;)) JA ystäväni reseptinmukaista ihmeteetä (jolla valehtelematta paranee köhä kuin köhä ennen kuin ehtii köhää sanoa) ! 

* Nooran Ihmetee: *

Inkivääriä
Sitruunaa
Luomuhunajaa
Kuumaa vettä

Ohje: Pilko inkivääri mukiin. Purista sekaan puolikas sitruuna. Valuta päälle kuuma vesi ja lusikoi hunajaa oman makeusmieltymyksen mukaan. Itse olen kokeillut hunajan sijaan myös kuusenkerkkäsiirappia, jonka äiskä teki omin käsin keräämistään kuusenkerkistä. Resepti täällä. Ko. tuotetta saa tilattua myös esim. täältä.


***   ***   ***


Loppukevennykseksi kaksi ehkämaailmanparasta:


1) Ehkämaailmanparas Sairaanhoitaja; Terveyskeskus Rmk:

"Pidä huolta itsestäsi. Kukaan muu ei sitä puolestasi tee."

2) Probably the Best Breakfast in the World: 

Talk Muru-muroja (koko murohyllyn ainoa, jossa ei lisättyä sokeria) 
kera kauramaidon, mustikoiden, pähkinöiden, siementen, kanelin ja taatelin 


***   ***   ***

3 kommenttia:

  1. Siinä onkin hyvät neuvot kaamosajan varalle;D Ja aineet hyvät.,Käytänkin siitepölyrakeita ja vehnänorasjauhettakin;mutta sen teen itse.
    Halit sinne ja voipa hyvin;noilla sen pitäiskin onnistua:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä jos jokin niksi jäi korvan taakse ! : ) Eivätkö ainakin nuo siitepölypallerot ole huomattavasti edullisempia Israelissa ? Muistan ihmetelleeni hintaeroa siellä ollessani. Itse hypin miltei kattoon ja siitä läpi nähdessäni palleroisia Espanjan ruokakaupassa ja hinta oli naurettavan edullinen Suomeen verrattuna. Ja väritys sateenkaarenkirjava, mikä osoitti tuotteen olevan sitä mitä väittää olevansa. Melkein tulisi halvemmaksi lentää sinne hakemaan lisää : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on sellaista sateenkaarikirjavaa siitepölyä;olen ostanut suoraan mehiläistarhalta.

      Poista