Mitä meidän tulisi kertoa heille? Jotain uskottavampaa kuin totuus

Morjens tyypit. Oli semmoset valmistujaispirskeet sunnuntaina, ettei (vaikka itse sanonkin) paremmista tietoa. Jos tiedätte, älkää ihmeessä mainostako. Kaltaisteni utopistien on annettava elää utopioissaan samoin kuin unissakävelijöiden. Niitä ei sovi herättää. Antaa leijua vaan ! Muuten voi käydä köpelösti ja ottaa ohraleipä ja mitänoitakuvaaviasanontojanytonkaan. Oli mitä oli, meillä oli olevaista, oivaltavaista ja oikein onnistuneesti onnellista olemista.

Eli: Oli erihyvät pileet. Oli olevinaan liikaa kaakkua (mikä ei tokikaan ole mikään katastrooffi!), kunnes alkoikin uhkaavasti näyttää siltä, että oli liian vähän kaakkua (mikä tottavie olisi ollut todellinen disaasteri!), kunnes hyvin päättyikin kaikki ja kaakkua jäi tähteiksi sen verran sopivasti, että juhlakalu saattoi jälkifiilistellä vielä yhden päivän ajan omia tekeleitään mussutellen. 

Se päivä oli maanantai. Se valkeni sunnuntain jälkeen ikään kuin sunnuntain jatkokappaleena, ikään kuin sunnuntai olisi ollut hubbabubbapurukumi, joka venyi sormien ja hampaiden välissä alkuperäismittoja pidemmälle. Sunnuntaista tuli maanantai kuin varkain. Se varasti maanantain itseltään.

On se vaan jännä. Nimittäin viikonpäivien väliin jäävä erottaja nimeltään yö ja erottava laskutoimitus, joka jättää viivan alle seuraavan päivän. Jännäksi tämä viikonpäivämatematiikka äityy eritoten niinä päivinä tai öinä tai siis yöttöminä vuorokausina, joina yötä  ei malta kokea ollenkaan ja jolloin laskutoimitus jää ikään kuin suorittamatta. Kaksi päivää, kaksi muuttujaa nivoutuu yhdeksi niin, että rajanveto muuttuu milteimahdottomaksi. Mistä maanantai alkaa? Mihin sunnuntai päättyy? Useimmiten kyseinen dilemma aineellistunee eteen about lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Viikonloput tuppaavat kadottamaan itsensä tuhkatuuleen.  

Vaan tällä kertaa päädyimme Riihimäen yöelämään sunnuntaiyönä, koska vaihtoehtoina oli lähteä ulos sunnuntaiyönä tai eilähteäollenkaan. Täytyy kyllä myöntää, että tulin miltei pakotetuksi ulos, koska vielä seitsemän maissa puntaroin kahden välillä: Ollako pikkuveljen kaveri ja lähteä sen kanssa saunaan vai parhaan kaverin kaveri ja lähteä sen kanssa baanalle, missä ei Riksuun saapumisemme jälkeen oltu yhdessä vielä oltu (asuimme, elimme, opiskelimme ja työskentelimme molemmat siis Brittilässä kunnes palasimme kumpikin hetkeksi kotiin, jossa tai siis joissa olemme nyt). Ja kyllähän sen nyt tietää ja itsekin tiesin (ja kyllähän kamukin sen tietää, koska tietää minut) miten siinä käy, kun yhden lasin viiniä alle ottaa. Käy niin kuin lentävälle matolle: Se ei pysy lattiassa muuta kuin pidellen. Ei ollut ketään pitelemässä...

         Ja onhan se ny totta ku potta, että Girls, they just wanna have fun!

(Picture from Google Images; 

But THIS COULD BE US!)

***   ***   ***

Älkää huoliko: Kyllä minä tiedän, mitä te siellä venailette. Nimittäin kakkureseptejä. Olen viime vuosien aikana itsepätevöitynyt (sama kuin itseoppinut, mutta tittelin ja kunniakirjan kera) juustokakkumaakariksi. Kerroinkin aiemmin ryhtyneeni leipomaan juustokakkuja aina kotoalähdönkynnyksellä, mutta koska seuraava kynnys on sen verran kaukana tulevaisuudessa, niin päätin vetäistä nyt kakkuja oikein olan takaa menetettyjen kuukausienkin edestä. Täytekaakkua ei siis ollut juhlissani tarjolla, vaan juustoista ja rahkaista nannaa senkin edestä. Äiskä puolestaan otti vastuun suolaisesta puolesta ja valmisti lohisen ja lihaisen voileipäkakun, paistoi karjalanpiirakat ja teki munavoin. Pikkuveli kääräisi nakkeja lehtitaikinaan ja niin saatiin kulhollinen nakkipiiloja, jotka nekin 'vietiin käsistä' (pienen markkinoinnin avulla). Lisäksi tarjolla oli karkkia, keksiä, popparia, sipsiä, glögiä ja sen sellaista vatsantäytettä. 

Oveen teippasin julisteen joka sanoi: "Tervetuloa Vatsavalmistumaan!"

Vastavalmistuneena ravitsemusasiantuntijana pidin itse huolen siitä, että myös vieraiden sokerihampaat vahvistuivat. Sen takasivat:

* Mangojuustokakku

* Sitruunamustikkajuustokakku

* Mariannejuustokakku

* Banoffee

Niin olen nyt laiska, että reseptien löytämiseksi kehotan vaan klikkaamaan kakkujen nimiä: Klikatkaa siis kakkujen nimiä! Sieltä taivas aukenee! Itsehän ryhdyin resepteillä myös vähän kikkailemaan ja koristuksilla klovneeraamaan, mutta sen voi kukin tahollaan tehdä mielensä mukkaan ;)

Takana: Kakkuirtopohjavuokaan tehty mangojuustokakku, jonka keskellä ammottavaan reikään tungin kulhollisen karkkia; lontoonrakeita ja amerikanpastilleja kansainvälisyyshengessä. Vasemmalla mariannemuruilla koristeltu mariannejuustokaakku, joka on tummempi kuin reseptin kuvassa, koska käytin pääasiassa mustikkaa vaaleanpunaisempien marjojen sijaan. Oikealla itsepoimituilla marjoilla koristeltu mustikka-sitruuna-kaakku. Koristelut lähtivät vähän lapasesta. Normaalisti kiillepintaan ei tungeta yhden yhtikäs mitään. Mutta minen ookaan ihan norrmaali. Eikä voi vähempää kiinnostaa olla.

***   ***   ***

Nyt olen sitten virallisesti valmistunut. Hurraa. Huomatkaa: Ei huutomerkkiä. Pisteen tilalle mietin ensiksi kysymysmerkkiä. Siinä tapauksessa sana olisi näyttänyt tältä: Hurraa? Kolmen vuoden yliopisto-opiskelu ja kandidaattititteli toimii ainakin hyvänä peitetarinana, jos ei muuta. On näet paljon helpompi vastata puolitutuille elämästäutelijoille: "Valmistuin just yliopistosta. Piste." Se on järkitarina. Järkielämä. Se käy perusihmisen järkeen. Opiskelu, titteli, paperit käsissä, tulevaisuus edessä paperien viitoittamalla alalla. Se on näppärämpi, kompaktimpi stoori kuin todellisuus, jota voisi sanoiksipukea jotenkin näin:

"Nooh, on tullu käytyä siellä täällä, tehtyä sitä ja tätä, näin päällimmäisenä tulee mieleen pyhiinvaellus Espanjassa, joogaretriitti Portugalissa, Kiinassa yritin opettaa englantia, heh heh, Israelissa olin töissä yhden kesän, sairaalassa, oli aika heavya settiä, mut pyöräilin mä siellä myös Gennesaretin ympäri ja kävin Nabatealaisraunioilla, sit vähän reppureissasin, Nepalista tykkään, oh, ja Kambodzasta, siellä olin töissä sellasella laivalla, keittiössä, ennen sitä olin Turkissa hoitamassa lapsia, siitä on vuosia aikaa, sit olin Bangladeshissa, sain ruokamyrkytyksen, omg, oli paha. Etelä-Afrikassa kävin nuorisoseminaarissa aikoinaan, Grönlannissa leirillä kun olin nuorempi, kaikenmoista. Kaipaan muuten  Interrailia, se oli vapautta parhaimmillaan! Auschwitch jäi sieltä parhaimpana mieleen, huh, mikä mesta. Ai mitä että? Ai että tulevaisuudessa? No Work&Holiday-New Zealand houkuttelee, toisaalta vois lähteä etelä-Amerikkaan, koska se kiehtoo ihan pirusti, mut kaiken pohjalla haluaisin vaan kirjottaa, ja kävellä maailman ääriin, you know? Oh, you don't. Okei, no mut siis, maailma on täynnä mahdollisuuksia. YOU MUST KNOW. Ai et tiedä, maailmasta, joka on täynnä mahiksia? Ai että ura? Mikä ura? Ai että töihin omalle alalle? Hullujako puhut? Oma asunto lainalla? Heh, eh, no ei oo nyt kyllä suunnitelmissa. Joo, emmä tiiä mistään mitään koska oon nyt tuuliajolla ja alitajuisesti ehkä haluankin olla, koska sillon on vapaa lähtemään ja palaamaan mieleni mukaan. Ai, you dunno. I shut up. Cos you don't understand." 

Niin. Näin. Totuus tekee olon epämukavaksi. En halua aiheuttaa vastapuolessa olotilan hankaluutta. Ja juuri siitä syystä, mukavuus- ja yhteisymmärryssyystä tämä tutkinto on hyvä, yhtä hyvä kuin  mikä tahansa muukin. Nyt minulla on tarjota normaali tarina niille, jotka tarvitsevat normaalin tarinan elääkseen.

(Tarvitsenko minä?)